Haukkaniemestä rennommalla otteella

Hei kaikki,

Kokoonnumme lauantaina päivällä klo 14 aikaan Mattilanniemeen hiekkarannan taakse nurmille.  Jos sää ei salli lauantaipelailua, niin voisimme keskustella Haukkaniemiasiasta vaikka la-iltana esimerkiksi Sohwilla.

Yhteistä ajan vietettä kevyemmissä tunnelmissa, mutta asiastakaan puhuminen ei ole kiellettyä:)

Grönioni mahdollisuuksien torilla

Grönioni on läsnä tänäkin vuonna, kävelykadulla järjestettävällä mahdollisuuksien torilla perjantaina 30.5.

Tervetuloa keskustelemaan ja tutustumaan toimintaamme!

Grönioni yläkaupungin yössä

Grönioni-Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat pitävät omaa kojuaan yläkaupungin yössä 24.5 Alvarin aukiolla (eli yliopiston päärakennuksen edessä).

Luvassa on julistenäyttely, elävää musiikkia, nikkarointia ja mm. lukunurkka, jonne saa istua levähtämään vaikkapa runokirjan ääreen tai kirjoittamaan omia ajatuksiaan.

Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita pysähtymään kanssamme!

Kokousta pukkaa

Hallitus kokoontuu jälleen maanantaina 31.3 kello 17.00 tällä kertaa kaupungin kirjaston kahvilassa. Tervetuloa uudet ja vanhat :)

Isomäki-lukupiiri!

Tervetuloa Grönionin Isomäki-lukupiiriin!

Sarasvatin hiekkaa oli vuonna 2005 Finlandia-palkintoehdokkaana ja sai Tähtivaeltaja-palkinnon sekä Kiitos kirjasta -palkinnon 2006.

”Suomalaisittain Sarasvatin hiekkaa on hämmästyttävä kulttuurihistoriallisten ja tieteellisten ajatusten sulatusuuni, eikä Isomäki pelkää ajatella isosti. Romaani vaatii avautuakseen ehkä useamman lukukerran, mutta sen kerrostumat myös kestävät lukemista.” -Ulla Kytönen

Voit lukea koko arvostelun osoitteessa:
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+proosa&rid=1116

Lukupiiri kokoontuu maanantaina 31.3. kello 18 Vakiopaineen yläkerrassa. Mukaan ehtii vielä mainiosti! Kaikki mukaan! =)

Lisätietoja Aarnelta: aaalsalm ät cc.jyu.fi




Tulevia tapahtumia

  • Ei tapahtumia.

Blogin aiheet